Kuvitellen – Visuaalisen ajattelun asiantuntijatoimisto

Kuvitellen on visuaalisen ajattelun ammattilainen, joka auttaa kuvien, visuaalisten mallien ja piirustelun keinoin oppimista ja vuorovaikutusta. Kiteytetään yhdessä asiat selkeästi, ytimekkäästi ja ihmisläheisesti vauhdittaen oivaltamista ja yhteisen ymmärryksen rakentamista. Intohimona on valmentaa eri alojen ammattilaisia hyödyntämään visuaalisia työkaluja vuorovaikutuksen, oppimisen ja johtamisen tukena.

Kuvitellen on visuaalisen ajattelun pioneeri Suomessa. Vuodesta 2011 lähtien Kuvitellen on palvellut tuhansia oppijoita ja innostanut niin yrityksiä kuin julkisen ja kolmannen sektorin toimijoita käyttämään visuaalista hahmottamista hyväkseen. Kotipesä löytyy Jyväskylästä, mutta koko Suomi ja tarvittaessa kauemmatkin kolkat kuuluvat reviiriin.

Tarinakone – Anne Kalliomäki

”Olen Tarinakoneen perustaja ja tarinallistaja. Olen tarinallistamisen eli tarinalähtöisen palvelumuotoilun edelläkävijä Suomessa. Tarinakone käynnistyi vuonna 2008.

Autan asiakkaitani hyödyntämään draamallista eli toimintaan perustuvaa tarinankerrontaa tuloksen tekemisessä. Olen innokas soveltaja ja kehittäjä. Ja tietysti hyvien tarinoiden ystävä.

Tarinallistamisesta on hyötyä kaikille aloille, erityisesti niille aloille joiden toiminnassa elämyksellisyys on korostunut. Pelkät palvelut eivät  riitä, asiakkaamme haluavat kokonaisvaltaisia kokemuksia, inhimillisyyttä ja merkityksiä: tunnetta.”

Kun Tarinakoneen Anne ja Kuvitellen Tiina löivät viisaat päänsä yhteen, syntyi tuloksena tarinallisuutta, visuaalisuutta, elämyksellisyyttä ja improvisaatiota yhdistelevä palvelumuotoilu- ja tuotekehitystyöpaja nimeltään StooristARTti. Kysy lisää Annelta tai Tiinalta.

Puhelin: 040 537 1939
Sähköposti: anne@tarinakone.fi

tarinakone.fi
linkedin.com/Anne Kalliomaki

Anne Kalliomäki - Tarinakone
Kunnon koutsi – Sanna Harolin

”Olen liikunnan ammattilainen, jolla on yli 20 vuoden kokemus sekä yksilö- että ryhmäliikunnan ohjauksesta. Erityisosaamista löytyy pilateksesta ja erilaisista kehonhuollollisista tunneista esim. fascial- liikkuvuusharjoittelu ja jooga.

Luonnossa tehtävät harjoitukset ovat lähellä sydäntä ja metsän rauhoittavan vaikutuksen hyödyntäminen on tärkeä osa ajattelua. Ohjaajana olen innostava ja energinen, mutta tarkka siitä, että asiat tehdään oikein.”

Reippailimme Sannan kanssa valmennuspaketin projektipäälliköille, jossa yhdistetään ihmisten johtaminen ja liikuttaminen, visuaaliset projektijohtamisen työkalut sekä miljöön merkitys ajattelulle. Ensimmäinen 48 h valmennus starttaa elokuussa 2019. Lisätietoja saat Tiinalta tai Sannalta.

Puhelin: 040 070 7129
Sähköposti: sanna.harolin@kunnonkoutsi.fi

kunnonkoutsi.fi
linkedin.com/Sanna Harolin

Sanna Harolin - Kunnon koutsi
Tarinantakoja – Rami Lepistö

Tarinantakojan Rami Lepistö on kokenut kirjoittamisen ja puhumisen ammattilainen. Tarinantakoja tarjoaa sisällöntuotantoa ja tarinaa yrityksesi, palvelusi tai tuotteesi ympärille.

Yhteistyö Kuvitellen kanssa näkyy mm. hallitustyöskentelyssä sekä verkkosivujen sisällöntuottamisessa.

”Kun on kaikesta kiinnostunut ja jokainen uusi polku on vielä löytymätön tarina – voi huomata tekevänsä elantoa sanoillaan.”

Puhelin: 040 840 0746
Sähköposti:
rami@tarinantakoja.fi

tarinantakoja.fi
linkedin.com/Rami Lepistö

Rami Lepistö - Tarinantakoja
HR Graphics – Heidi Säntti

HR Graphics on yhden naisen perustama mainostoimisto, joka ratsastaa tämän päivän trendien aallon harjalla. HR Graphics toimii läheisessä yhteistyössä viestinnän ammattilaisten kanssa. Meiltä saat helposti apua markkinointiin, oli kyse sitten sosiaalisen median sisällöstä, tai perinteisestä painotyöstä.

Jaamme saman Kotipesän Kuvitellen kanssa. Tiiviin yhteistyön lisäksi Heidi istuu Kuvitellen Oy:n hallituksessa. Esimerkkinä yhteistyöstä on vuonna 2019 perustettu piirros- ja animaatiovideopalvelu NUOSKA Animation.

Puhelin: 044 201 6582
Sähköposti: heidi@hrgraphics.fi

hrgraphics.fi
linkedin.com/HR Graphics

Heidi Säntti - HRGraphics
Ideapakka– Jani Turku

Jani on ammattifasilitaattori, joka rakastaa improvisointia.
Hänen intohimonaan on saada ryhmät toimimaan mahdollisimman hyvin yhdessä.

Jani tekee hyviä voileipiä eikä ota itseään liian vakavasti.

Yhdessä olemme rohkeita ja radikaaleja fasilitaattoreita, jotka eivät pelkää vaihtaa suunnitelmaa mikäli pinnan alta nousee esiin jotain merkityksellistä.

Kuvitellen Ideapakka on Janin kanssa yhdessä mietitty taskukokoinen self help -opas visuaalisten työkalujen käyttöön.
Ideapakka ilmestyy arviolta elokuussa 2019.

Puhelin: 045 277 2772
Sähköposti: Jani@ideapakka.fi

ideapakka.fi
linkedin.com/Jani Turku

Jani Turku - IMPROVment
LEGO© SERIOUS PLAY© – Juha Ruuska

Juha on kokenut tiimivalmentaja (Tiimiakatemia, Jyväskylän ammattikorkeakoulu), palvelumuotoilun asiantuntija ja sertifitoitu LEGO© SERIOUS PLAY© -fasilitaattori. Juha seikkailee valmennuksen, fasilitoinnin, palvelunkehityksen ja tutkimuksen alueilla kansainvälisesti. Hän kuuluu harvoihin asiantuntijoihin Suomessa, jotka ovat soveltaneet LEGO© SERIOUS PLAY©tä strategiatyössä, palvelumuotoilussa, tiimien valmentamisessa, tiimien osaamisen kehittämisessä ja tutkimuksessa. Juha on fasilitoinut kymmeniä LSP-työpajoja, joka tekee hänestä yhden kokeneimmista fasilitaattoreista Suomessa.

Kuvitellen kontekstissa yhdistetään Juhan Lego Serious Play-taidot sekä Tiinan erikoisosaaminen oppimis- ja vuorovaikutustilanteiden tukemisessa visuaalisin keinoin. Visuaalisten ohjeiden ja tuen avulla osallistujien aktiivista työmuistia tuetaan, jolloin he pystyvät keskittymään paremmin itse Lego-työskentelyyn.

Puhelin: 050 093 1350
Sähköposti: juha.ruuska@pittala.fi

pittala.fi
linkedin.com/Juha Ruuska

Juha Ruuska - Pittala
Vaikuttava Yritys – Saila Tykkyläinen

Saila sparraa ja kouluttaa monenlaisia organisaatioita järjestöistä yrityksiin ratkomaan yhteisiä ongelmiamme mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti. Hänen kutsumuksensa on soveltaa ja sovittaa vaikuttavuuden arviointi osaksi organisaatioiden johtamista ja työntekijöiden arkea. Tietoa, työkaluja ja kokemuksia vaikuttavuudesta Saila jakaa mm. Vaikuttava Yritys -blogissaan

Vaikuttavuus on monitasoinen ja kompleksinen aihe, lisäksi hyviin tuloksiin pääseminen vaatii lähes aina yhteistyötä kumppaneiden kanssa. Piirustelu auttaa jäsentämään kompleksisuutta, sekä ajattelemaan ja viestimään kirkkaammin.

Puhelin: 050 401 7178
Sähköposti: saila@vaikuttavayritys.fi

vaikuttavayritys.fi
linkedin.com/Saila Tykkyläinen

Saila Tykkyläinen